Suomalainen lääketieteellinen tutkimus on maailman huippua
Viime viikolla Helsingin yliopiston tutkijat olivat merkittävässä roolissa, kun COVID-19-tautia aiheuttavan SARS-CoV-2-viruksen keskeinen rakenteellinen tekijä taudinaiheuttamiskyvyn kannalta saatiin selvitettyä (https://science.sciencemag.org/content/sci/early/2020/10/19/science.abd2985.full.pdf).
Koronaviruksen tautimekanismeista uutta tietoa
Kansainvälisessä yhteishankkeessa SARS-CoV-2-viruksesta löytyi sen piikkiproteiinista erityinen väkänen, jolla virus pystyy kiinnittymään Neuropilin-1-nimiseen proteiiniin solujen pinnalla. Tutkimus siis osoitti, että SARS-CoV-2-viruksella on ACE-2-reseptorin lisäksi toinenkin portti, jonka kautta se pystyy tunkeutumaan solujen sisälle. Kyseistä Neuropilin-1-reseptoria on myös hajuaistimuksia nenäontelosta aivoihin välittävissä hermosoluissa tarjoten selityksen koronainfektiolle tyypilliselle oireelle, hajuaistin menetykselle.
Suomessa tutkijoilla on ollut siten keskeinen merkitys koronaviruksen tautimekanismien selvittämisessä. Havainto on tärkeä myös rokotekehityksen kannalta. Kyseisen väkäsen puuttuminen tekee SARS-CoV-2-viruksen vaarattomammaksi, joten tällainen virus voisi toimia rokotteena. Heikennettyjä viruksia on käytetty hyvin menestyksekkäästi rokotteissa useita tauteja vastaan. Nykyisessä suomalaisessa rokotusohjelmassa heikennettyjä viruksia käytetään esimerkiksi MPR- eli tuhkarokko-, sikotauti- ja vihurirokkorokotteessa sekä vesirokko- ja rotavirusrokotteissa. Vaikka tällainen koronarokote on tällä hetkellä kaukana rokotteiden ensimmäisestä aallosta, auttaa tutkimuksen tieto ymmärtämään millaisia immuunivasteita parhaiten toimivilta rokotteilta vaaditaan.
Lääketieteelliset läpimurrot vaativat osaamista ja pitkäjänteisyyttä
Kokeellinen biolääketieteellinen tutkimus on tyypillisesti hidasta ja kallista. Onnistumiset vaativat pitkäjänteistä työtä ja monien tieteenalojen osaamisen yhdistämistä. Tutkimukseen vaadittavien laitteistojen täytyy olla laadukkaita ja niistä vastuussa osaava henkilöstö. Olin tyytyväinen, kun Suomi panosti heti koronapandemian alkuvaiheessa myös kokeelliseen tutkimukseen epidemian seuraamiseen liittyvän tutkimuksen lisäksi. Suomessa rahoitusta osoitettiin Suomen Akatemian kautta rokote- ja lääkekehitystutkimukseen. Tätä rahoitusta sai myös osa edellä kuvattuun tutkimukseen osallistuneista tutkijoista. Jo yksin tässä tutkimuksessa saadun tiedon perusteella voidaan todeta rahoituksen olleen onnistunut.
Olen toiminut viimeisten viiden vuoden ajan Suomen Akatemiassa, ensin Terveyden tutkimuksen toimikunnan puheenjohtajana vuosina 2016-18 ja sen jälkeen Biotieteiden, terveyden ja ympäristön tutkimuksen toimikunnan jäsenenä. Olen siten saanut aitiopaikalta arvioida suomalaisen lääketieteellisen tutkimuksen laatua. Johtopäätös on selvä; Suomessa on runsaasti kansainvälisesti arvioiden erinomaisia tutkijoita ja tutkimusryhmiä. Ongelma ei ole ollut löytää hyviä hankkeita rahoitettavaksi. Päinvastoin, erinomaiseksi arvioituja hakemuksia jää tyypillisesti runsaasti rahoittamatta.
Ratkaisuna voisi olla rahoituspohjan laajentaminen siten, että yhden laadukkaan arvioinnin pohjalta voitaisiin tehdä Akatemian, tutkimusta rahoittavien säätiöiden ja organisaatioiden kesken yhteisiä rahoituspäätöksiä. Näin voitaisiin toisaalta vähentää arviointiin ja hakemusten kirjoittamiseen kuluvaa aikaa ja toisaalta välttyä siltä, että samat tutkijat saavat rahoitusta eri lähteistä hyvin samanlaisilla hakemuksilla.
Vaikka nyt rahoitusta oli osoitettu oikeaan osoitteeseen, vaatii riittävien tutkimusedellytysten ylläpitäminen jatkuvaa panostusta. Tämä on ensiarvoisen tärkeää, koska, mukaillen pitkäaikaista mentoriani, Tampereen yliopiston lastentautiopin emeritusprofessori Markku Mäkeä: 'Tämän päivän tutkimus on huomisen tautien ennaltaehkäisyä".