Blogiarkisto

Suomi saavutti asettamansa tavoitteen 80 % rokotekattavuudesta kahden rokoteannoksen osalta yli 12-vuotiaialla. Koronatapauksia on kuitenkin edelleen paljon ja sairaaloiden potilasmäärät ovat olleet jyrkässä nousussa. Mistä oikein on kysymys, kun rokotekattavuuden nousu ei pysäytä epidemiaa eikä estä sairaalahoitoa vaativien koronapotilaiden määrän...

Yhdysvaltain elintarvike ja lääkevirasto FDA antoi hätäkäyttöluvan Pfizerin ja BioNTechin Comirnaty koronarokotteelle 5-11-vuotiaille lokakuun lopussa aiemman asiantuntijapaneelin suosituksen mukaisesti. Päätös perustui tutkimukseen, johon myös Rokotetutkimuskeskus osallistui kaikilla kymmenellä klinikalla yhdeksällä eri paikkakunnalla Suomessa...

Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen Fimean tehtävänä on valvoa Suomessa käytettävien lääkkeiden ja rokotteiden turvallisuutta osana Euroopan lääkevalvonnan viranomaisverkostoa. Terveydenhuollon ammattihenkilön tulee tehdä ilmoitus Fimealle, jos epäilee tai toteaa rokotteen aiheuttaneen vakavan, uuden tai odottamattoman haittavaikutuksen,...

Tapaamme suhtautua uuteen ja tuntemattomaan varauksella. Pandemian aikana epäluuloisuutta on luonnollisesti liittynyt myös koronarokotteisiin. Mediassa on esitetty mm. kysymyksiä, voiko mRNA-rokote muuttaa ihmisen perimää, tai aiheuttaa jotain muuta vakavaa terveyshaittaa. Oma työkokemukseni tutkijana vaikuttaa suhtautumiseeni rokotteisiin. Olen...

Ihmisiä on pohdituttanut, kenen suulla puhun. Koska toimin tutkimuksesta vastaavana henkilönä Suomen osalta Comirnaty-rokotteen alle 12-vuotiaiden tutkimuksessa, niin olenko Pfizerin maksettu äänitorvi?

Mielipiteen- ja sananvapaus on yksi keskeisistä ihmisoikeuksista. Onneksi elämme yhteiskunnassa, jossa erilaisten näkemysten esille tuominen on mahdollista. Tärkeää kuitenkin on, että esitetyt tiedot ovat ajantasaisia ja todenperäisiä, eivätkä ainakaan tietoisesti harhaan johtavia. Lääkäreiden, samoin kuin muun terveydenhuollon henkilöstön, osalta...

Maailmalta on kuultu huolestuttavia uutisia pitkään jatkuvista koronataudin oireista, ns. long covidista. Esimerkiksi englantilaisen rekisterin perusteella covid-19-infektion pitkäaikaisoireista kärsii noin miljoona brittiä. Ruotsissa oireita on arvioitu olevan 25 000 virukselle altistuneella henkilöllä. Norjalaistutkimus ...

Mielestäni Suomi on onnistunut hyvin koronan vastaisissa toimissa. Koronaviruksen aiheuttama tautitaakka on saatu pidettyä kohtuullisena samalla, kun rajoitustoimet eivät ole hyydyttäneet yhteiskuntaa. Suomalaiset ovat sitoutuneet rajoitustoimien noudattamiseen ja rokotuskampanja on edennyt vakaasti. Isossa kuvassa on onnistuttu hyvin. Nyt...

Viime marraskuussa iloittiin Pfizerin ja BioNTechin koronarokotteen 95 % suojasta oireista koronatautia vastaan. Tällä tarkoitetaan rokotteen antamaa suhteellista suojaa, relative risk reduction. Saman tutkimusaineiston pohjalta voidaan totuudenmukaisesti sanoa, että rokotteen antama absoluuttinen suoja on alle 1 %. Miten koronarokotteen...

Britannian pääministeri Boris Johnson ilmoitti maan jatkavan koronarajoitusten purkamista. Päätös voi hämmästyttää, koska Yhdistyneissä kuningaskunnissa koronatapausten määrä on nopeasti yli kymmenkertaistunut toukokuun lopun noin 2 000 päivittäisestä tapauksesta selvästi lähes 30 000 päivittäiseen tapaukseen. Eikö Britanniassa löysennysten...

Yhdysvaltalainen COVID-19 Vaccine Safety Technical (VaST) Work Group arvioi kesäkuun 2021 lopussa, että nuorilla miehillä (12 - 39-vuotiaat) mRNA-rokotteisiin liittyy tehosteannoksen jälkeen noin 1: 30 000 riski sydänlihastulehdukseen (myokardiitti) tai sydänpussintulehdukseen (perikardiitti). Tyypillisesti tapaukset ovat tulleet viikon sisällä...